Rauhanpuolustajat haluavat riisua Max Paynen aseista

Rauhanpuolustajat -järjestö aikoo kampanjoida tietokonepelien itsetarkoituksellista väkivaltaa vastaan. Järjestön mukaan suomalaiset pelitalot voisivat näyttää esimerkkiä ja luopua ylettömästä tappamisesta peleissään. Kampanjassa pyritään vaikuttamaan myös vanhempiin, jotta he kiinnittäisivät tarkemmin huomiota siihen millaisia pelejä heidän lapsensa pelaavat.

”Tietokonepelit ovat upea visuaalisen teollisuuden muoto, mutta vanhempien pelilukutaito ei ole pysynyt alan kehityksen mukana. Moni aikuinen luulee, että pelit on tarkoitettu vain lapsille”, sanoo Rauhanpuolustajien projektisihteeri, Maria Hukkamäki. ”Kuka sanoo, etteikö joku Max Payne pystyisi menestymään ilman pyssyäkin”, Hukkamäki jatkaa.

Rauhanpuolustajien esittämistä pelimarkkinoiden tulevaisuuden menestystekijäspekulaatioista huolimatta kotimainen peliteollisuus on nihkeästi lähtenyt mukaan sisältökeskusteluun. Kotimaisista vaikuttajista esimerkiksi Max Payne -menestyspelisarjan tehnyt Remedy Entertainment pelästyi järjestön yhteydenottoa, eikä halunnut olla missään tekemisissä kampanjan kanssa.

Suomen Rauhanpuolustajat on vuonna 1949 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Sen tarkoituksena on toimia rauhan, aseriisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta. Lue juttu.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Connect with:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>